Mika Kallion messutaloon tulee isot oleskelutilat ja ylellinen saunaosasto
01.12.2008 10:48
Ratamoottoripyöräilyn maailman eliittiin kuuluva Mika Kallio rakentaa Lintulan messualueelle kakkoskotiaan. Vanhaa aikaa henkivään 400 neliön kivitaloon tulee valoisat aulat, näyttävä portaikko, kaarevia erkkereitä ja isot huoneet. Ylellisen saunaosaston yhteydessä on laaja oleskelutila.
"Sauna ja oleskelutilat ovat minulle tärkeitä, joten erityisesti niiden suunnittelussa näkyy oma kädenjälkeni", Kallio kertoo.
Kartanomainen talo sijoittuu noin 3 000 neliön rinnetontille vehreän asuntomessualueen reunalle. Tontilta löytyy isokokoinen autotalli, jonne Kallion on tarkoitus sijoittaa myös vanhoja kisapyöriään.
Kallio on syntynyt Valkeakoskella ja asunut siellä pitkään. Tällä hetkellä hän asuu Monacossa, josta on lyhyt matka eri puolella maailmaa pidettäviin kisoihin. Kallio pitää silti Valkeakoskea todellisena kotikaupunkinaan ja haluaa rakentaa oman mansikkapaikkansa juuri Valkeakoskelle. Asuntomessurakentamisesta hän kiinnostui heti messujen järjestämisestä kuultuaan.
Maailmaa työkseen kiertävä Kallio viihtyy pikkukaupunkimiljöössä erittäin hyvin.
"Valkeakoskella kaikki tarvittavat palvelut ovat helposti saatavissa. Täällä on hyvä rentoutua ja latautua kisojen välissä. Valkeakoskelta on myös lyhyt matka Tampereelle ja Helsinkiin."
Asuntomessualuetta Kallio kuvailee kauniiksi ja rauhalliseksi. Myös lähipalvelut saavat pienen tytön isältä kiitosta.
"Koulut ja päiväkoditkin ovat aivan messualueen tuntumassa", hän sanoo.
Palaa takaisin tarina-arkisto-sivulle