Saapuminen messuille
Klikkaa kuvaa nähdäksesi kartan isompana
Omalla autolla
Valkeakoskelle on hyvät tieliikenneyhteydet lähikaupungeista ja eri puolelta Suomea. Kaupunkiin on Tampereelta 35 kilometriä, Hämeenlinnasta 44 kilometriä ja Helsingistä 145 kilometriä.
Omalla autolla saapuvien messuvieraiden pääpysäköintialue sijaitsi Holmissa, viiden kilometrin päässä Lintulan messualueesta. Pysäköintialueelle oli opastus pääteiltä.
Pysäköintiin kuului maksuton non-stop-messubussikuljetus pysäköintialueelta messuportille. Bussit liikennöivät klo 9.30-18.30. Pysäköintialueelle palanneet messubussit kulkivat aina keskustan kautta, ja niistä oli mahdollisuus poiketa muun muassa torille, jossa järjestettiin asuntomessujen aikana lukuisia aurinkoisia toritapahtumia. 20 000 ensimmäistä sai keskustan torikahvilasta pysäköintialueella jaettavaa messupassia vastaan ilmaisen mansikkajäätelön!
Pysäköintilippu bussikuljetuksineen maksoi internetistä tai messualueen lippukassoilta ostettaessa 7 euroa ja pysäköintialueelta lähtiessä 9 euroa.
Messualueen läheisyydessä ei ollut henkilöauton pysäköintimahdollisuutta.
Linja-autolla tai junalla
Asuntomessuille pääsi kätevästi myös linja-autolla. Esimerkiksi Tampereelta, Hämeenlinnasta ja Helsingistä kulkee linja-auto Valkeakoskelle 1-3 kertaa tunnissa messujen aukioloaikoina. Valkeakosken linja-autoasemalta oli opastus keskustan pysäkille, josta oli mahdollista hypätä maksuttoman messubussin kyytiin.
Valkeakosken Liikenne järjesti messupäivinä useita suoria linja-autovuoroja Tampereelta Ideaparkin kautta messuportille. Normaalivuoroilla Tampereelta tulevien oli mahdollista jäädä kyydistä Lotilan pysäkillä (Vanhankyläntien ja Tietotien liikenneympyrä), joka sijaitsee noin kilometrin päässä messualueesta. Pysäkiltä pystyi jatkamaan matkaa samalla pysäkillä pysähtyvällä maksuttomalla messubussilla tai kävellen.
Lähimmät rautatieasemat sijaitsevat Akaassa (20 kilometrin päässä) ja Tampereella (35 kilometrin päässä), joista on mahdollista jatkaa linja-autolla Valkeakoskelle. Valkeakosken Liikenne järjesti kerran päivässä suoran linja-autovuoron Toijalan rautatieasemalta messuportille ja takaisin.
Moottoripyörällä
Moottoripyörällä pysäköintialue sijaitsi messuportin läheisyydessä. Moottoripyörien pysäköintimaksu oli 7 euroa. Varusteet oli mahdollista jättää säilytykseen kohteen 2 autokatoksessa oleviin lokerikkoihin.
Keskustasta messubussilla, pyörällä tai kävellen
Valkeakosken keskustasta on messuportille noin kolme kilometriä. Keskustasta tulevien oli mahdollista hypätä maksuttoman non-stop-messubussin kyytiin torin pysäkiltä tai kulkea matkan messualueelle pyörällä tai kävellen. Messualueen läheisyydessä pyöräilijät ja kävelijät ohjattiin messuportille pysyviä ja tilapäisiä kevyenliikenteenväyliä pitkin. Pyöräparkki sijaitsi messuportin vieressä.
Invapysäköinti
Maksuton invapysäköinti sijaitsi aivan messuportin vieressä.
Tilausbussit
Linja-autolla saapuvat ryhmät oli mahdollista jättää pois kyydistä messuportilla. Tilausbussien pysäköintialue sijaitsi Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston piha-alueella noin 1,5 kilometriä ennen messualuetta.